Merkittäviä Suomi-postihistorian kokoelmia VI:


Merkittäväksi Suomi-postihistorian kokoelmaksi kokoelman tekee esimerkiksi se, että kokoelmassa on dokumentoitu erinomaisella tavalla tärkeä suomalaisen postihistorian osa-alue tai kokoelma on ollut aikanaan uraauurtava aiheensa, käsittelynsä tai lähestymistapansa ansiosta. Postihistoriallinen yhdistys on päättänyt ryhtyä dokumentoimaan tällaisia kokoelmia kirjoiksi, koska ne kuitenkin ajan saatossa saattavat tulla kokoelmina puretuiksi ja näin jälkipolvilta menetetyiksi.

Sarjan kuudentena kirjana julkaistaan Risto Pitkäsen kokoelma ”Postal History of Finland prior to the UPU”.

Tämän kokoelman tekee merkittäväksi ainakin se, että
– kokoelmassa aihe on todella perinpohjaisesti käsittely,
– esillä oleva materiaali on monipuolinen ja harvinaista,
– kohteet ovat hyvin laadukkaita, joka erityisesti korostuu, kun huomioidaan kohteiden harvinaisuus.

Kokoelma palkittiin FIP-tasoisessa Praga 2018 -näyttelyssä isolla kullalla.

Kokoelmien kaikki sivut ovat kuvattuna värillisenä. Kirja alkaa 26 sivun mittaisella artikkeliosiolla, jossa käydään läpi kokoelman keskeisiä aiheita ja kohteita. Tätä seuraa täysimittaisen 8 kehyksen laajuisen kokoelman esittely niin, että kukin kokoelmalehti on omalla sivullaan. Näin kaikkinensa kirjalla on pituutta 160 A4-sivua. Kirja on sidottu koviin kansiin.

Kirjaa on saatavana vain ennakkotilauksesta, joka tulee tehdä 30.4.2020 30.9.2020 mennessä (EPIDEMIASTA JOHTUEN TILAUSAIKAA ON PIDENNETTY) kirjan kustantajalle: Postihistoriallinen yhdistys ry, c/o Hannula, Norokuja 5 L, 02770 Espoo tai info@postihistoria.info-sähköpostiosoitteseen. Kirjan hinta on 45 euroa, joka sisältää postituksen manner-Suomeen. Ulkomaisiin tilauksiin maksu etukäteen (PayPal mahdollinen).

///

PHY:n jäsenille kirjaa myydään hintaan 35 euroa per kappale (tarjoushinnalla vain yksi kappale per jäsen). Tämä tarjous koskee vain tilauksia, jotka on tehty viimeistään 29.2.2020 ja jotka maksetaan maksuajan puitteissa (so. jos maksu viivästyy ja siitä joudutaan huomauttamaan, niin hinta on 45 euroa per kpl).

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

Aikaisemmin sarjassa ilmestyneitä:

ERKKI TOIVAKAN KOKOELMA ”POSTAL HISTORY OF ÅLAND ISLANDS”

Sarjan viidentenä kirjana julkaistiin Erkki Toivakan kokoelma ”Postal History of Åland Islands”. Kuten sarjan aikaisemmissakin osissa kaikki sivut ovat kuvattuna värillisenä. Koviin kansiin sidotulla kirjalla pituutta 136 sivua.

Tämän kokoelman tekee merkittäväksi ainakin se, että
– kokoelmassa aihe on perinpohjaisesti käsittely,
– esillä oleva materiaali on monipuolinen ja
– kohteet ovat hyvin laadukkaita, joka erityisesti korostuu, kun huomioidaan kohteiden harvinaisuus.

Kirja julkistettiin 31.5.2018. Kirjaa sai vain ennakkotilauksena. Painokseksi muodostui 46 kirjaa.

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

ARI MUHOSEN KOKOELMA ”FINLAND 1918”

Sarjan neljäntenä kirjana julkaistiin Ari Muhosen kokoelma ”Finland 1918”. Kuten sarjan aikaisemmissakin osissa kaikki sivut ovat kuvattuna värillisenä. Koviin kansiin sidotulla kirjalla pituutta 136 sivua.

Tämän kokoelman tekee merkittäväksi ainakin kaksi seikkaa:
– Kokoelma on käytännössä ensimmäinen suomalainen täysimittainen selkeä ns. 2C-kokoelma[1].
– Kokoelma on palkittu useassa kansainvälisessä näyttelyssä kultamitalilla, mikä osoittaa kokoelman olevan lajissaan erittäin hyvän.

Kirja julkistettiin 13.8.2018. Kirjaa sai vain ennakkotilauksena. Painokseksi muodostui 38 kirjaa.

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

JOHN GODFREYN KOKOELMA ”FINLAND AIRMAILS 1920–1946”

Sarjan kolmantena kirjana julkaistiin John Godfreyn kokoelma ”Finland Airmails 1920–1946”. Kokoelmien kaikki sivut ovat kuvattuna värillisenä. Kaikkinensa kirjalla on pituutta 136 A4-sivua ja kirja on sidottu koviin kansiin

Tämän kokoelman tekee merkittäväksi ainakin kaksi seikkaa:
– Kokoelma on vuosikymmenten keräämisen ja aiheeseen perehtymisen tulos. Kohteiden valinnan sekä niiden analysoinnin että johdattelevien tekstien myötä tätä kokoelmaa voisi hyvin ajatella jopa aiheen käsikirjana.
– Kokoelma on palkittu kansainvälisessä näyttelyssä kultamitalilla, mikä tekee siitä ylivoimaisesti parhaan Suomen lehtopostia käsittelen kokoelman kautta aikain.

Kirja julkistettiin 1.1.2018. Kirjaa sai vain ennakkotilauksena. Painokseksi muodostui 46 kirjaa.

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

JUHANI ”JUSSI” KEPPOLAN KOKOELMA
”SUOMEN POSTITAKSAT 1930-1962, MALLI 1930 -YLEISMERKEIN

Sarjan toisena kirjana julkaistiin Juhani ”Jussi” Keppolan kokoelma ”Suomen postitaksat 1930-1962, malli 1930 -yleismerkein”. Lisäksi kirjassa on dokumentoitu hänen kokoelmansa ”On se niin väärin”. Kokoelmien kaikki sivut ovat kuvattuna värillisenä. Kaikkinensa kirjalla on pituutta 170 A4-sivua ja kirja on sidottu koviin kansiin.

Kokoelmat tekee merkittäviksi aiheen säädöksiin paneutuvuus (säädösten selvittäminen ja niiden omaksu- minen), kohteiden perinpohjaiset analyysit ja ensin mainitun kokoelman osalta vielä taksallinen täydellisyys käsittelyssä.

Kirja julkistettiin 14.3.2016. Kirjaa sai vain ennakkotilauksena. Painokseksi muodostui 48 kirjaa.

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

PEKKA TAITON KOKOELMA LAHDEN SEUDUN POSTIHISTORIAA

Merkittävien Suomi-postihistorian kokoelmien kirjasarja aloitettiin Pekka Taiton Lahden seudun postihistoria -kokoelman (kansainvälisissä näyttelyissä esitetty nimellä Die Postgeschichte der Stadt Lahti mit Umgebung) dokumentoivalla kirjalla.

Kirja sisältää Taiton kirjoittaman seitsemän sivun laajuisen yhteenvedon kokoelmansa aiheesta ja kokoelman synnystä sekä kokoelman kaikki sivut kuvattuna värillisenä. Kaikkinensa kirjalla on pituutta 136 A4-sivua ja kirja on sidottu koviin kansiin.

Kirja julkistettiin Lapoex 2015 -näyttelyssä 10.4.2015. Kirjaa sai vain ennakkotilauksena. Painokseksi muodostui 43 kirjaa.

Pekka Taitto ei ehkä lausunut kotiseutufilatelia-keräilyn syntysanoja Suomessa, mutta tämä hänen kokoelmansa oli tämän alueen ensimmäinen merkittävä kokoelma, esimerkki, ja hän itse oli tämän keräilyalueen merkittävä inspiroija ja lähettiläs.

Esimerkkisivu 1

Esimerkkisivu 2

Esimerkkisivu 3

 

6.1.2016